Se on nyt viimein siinä! Oma blogini, joka tosin vielä vaatii hieman hiomista. Ajattelin viimein alkaa kirjoittamaan julkista blogia, jossa voin kirjoitella kaikesta politiikkaan ja kaikkiin muihinkin elämän osa-alueisiin liittyen. Vaikka tätä ennenkin on tullut kohtuullisen paljon kirjoiteltua kaikenlaisille foorumeille, koin että ehkä olisi viimein aika kehittää oma blogisivustoni, jolla voi ottaa kantaa päivän politiikan uusimpiin käänteisiin ja kaikkeen muuhunkin maan ja taivaan väliltä. Toivon myös tämän blogin avulla tuovani poliittiseen keskusteluun uusia avauksia, joita ei ikinä ole liikaa: liian usein kangistutaan san
Mielestäni blogit tuovat erityisesti politiikkaan uusia ulottuvuuksia, koska niiden avulla voidaan luoda aivan uudenlaista vuorovaikutusta poliitikkojen ja kansalaisten välille. Sinänsä blogit ovat vain osa tietotekniikan mahdollistamia uusia ulottuvuuksia mielipiteiden vaihtoon. Esimerkiksi Youtuben tyyppiset videot, joilla kysytään poliitikkojen mielipiteitä ovat jo olleet jo käytössä Yhdysvalloissa.
Toivon, että voin tällä blogillani tuoda oman panokseni verkossa olevaan keskusteluun ja tämän blogini ja kaiken muun poliittisen toimintani ohella innostaa ihmisiä kiinnostumaan politiikasta – eli käytännössä meidän kaikkien yhteisistä arkipäivän asioista!