Vaalit ovat takana, mutta tekemistä riittää silti enemmän kuin tarpeeksi. Tulossa on paljon tapahtumia: liittokokouksia, syyskokouksia ja muita tapahtumia. Lisäksi puolueessa on valmistauduttu jo kovalla vauhdilla kunnallisvaaleihin. Vaikka vaaleihin on aikaa vielä vuosi, on niihin syytä jo valmistautua. Harvoin kampanjoiden suunnittelua voidaan liian aikaisin aloittaa kuitenkaan.
SYL:n liittokokous on tulossa tänä viikonloppuna. Kokous on opiskelijapolitiikan juhlaa, sillä siellä keskustelua opiskeljan asioista riittää. Tapahtuma on muutenkin varsin mielenkiintoinen. Ei vähiten henkilövalintojen suhteen. Joka vuosi valitaan kokonaan uusi hallitus puheenjohtajaa myöten. Keskustan Opiskelijaliitosta ehdokkaana hallitukseen on Tuomas Vanhanen. Vanhanen (ei sukua pääministerillemme) on todella pätevä koulutuspolitiikan osaaja. Koulutuspoliittista osaamista tullaan ensi vuonna erityisesti tarvitsemaankin, koska esimerkiksi yliopistolaki on muuttumassa ja monia muitakin koulutuspoliittisia uudistuksia on tulossa. Onnea Vanhaselle ja muille ehdokkaille vaaleihin!