joulukuu 2007


Kulunut vuosi on ollut mitä mielenkiintoisin: kahdet vaalit sekä Keskustan Opiskelijaliiton 70-vuotisjuhlavuosi ovat täyttäneet vuoden tapahtumilla. Nyt kuitenkin huomasin kalenteristani, että siinä on lähipäivinä harvinaisen paljon tyhjää tilaa! Ei enää kokouksia, seminaareja tai muuta vastaavaa vähään aikaan. Tästä voin vain kiittää joulua. Toki Jouluun liittyy paljon muuta tekemistä, jota ei tarvitse sinänsä kalenteriin edes merkitä, kuten joulusiivous ja joulukuusen hakeminen ja joulukirkko, mutta toisaalta ne eivät ainakaan minulle ole siinä mielessä enää niin “stressaavia asioita”, vaan lähinnä pidän niitä vain luonnollisena osana joulun jokavuotista perinnettä, jota on ollut taas tänäkin vuonna mukava viettää. Samalla toivon, että kaikilla muillakin jää edes hetken aikaa rauhoittua jouluun ja olla lähimmäistensä kanssa. Itse ainakin arvostan joulussa entistä enemmän lähimmäisten kanssa yhdessä olemista. Etenkin näin kiireisen vuoden jälkeen. Sen verran tiivis vuosi on politiikan saralla ja muutenkin ollut.

Ensi vuonna on taas “uusi vuosi ja uudet kujeet”. Helsingin keskustaopiskelijoilla ja Keskustan Opiskelijaliitolla ja keskustapuolueella on paljon tapahtumia luvassa. Vuoden avaa tapahtumien osalta Keskustan valtakunnallinen kuntapäivä lauantaina 12.1. Tapahtuma järjestetään Hämeenlinnassa ja sinne odotetaan mukaan satoja keskustavaikuttajia ympäri maata. Keskustan Opiskelijaliiton toiminnan avaa liittohallituksen osalta 4-6.1.08 järjestettävä hallituksenvaihtoviikonloppu, jossa vanha ja uusi liittohallitus alkavat käynnistämään liiton toimintaa uuden vuoden osalta. Helsingin Keskustaopiskelijoiden hallituksen työskentely tulee käynnistymään myös tammikuun aikana hallituksen järjestäytymiskokouksella.

Odotan ensi vuotta suurella innolla, sillä politiikan saralla siitä on tulossa varsin mielenkiintoinen. Esimerkiksi kunnallisvaalit ja yliopistolain muutos tulevat pitämään siitä huolen. Etenkin yliopistolakiin vaikuttaminen siten, että opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet yliopistojen päätöksenteossa säilyvät edelleen, tulee vaatimaan kovaa vaikuttamistyötä. Yliopistolain uudistuksesta ja monista muista asioista tulee riittämään varmasti keskustelua ensi vuonna.

Haluan vielä toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista Joulua sekä onnellista uutta vuotta 2008! Ensi vuonna taas kohti uusia haasteita!

Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee? -Edellä olevaa kysymystä kysytään aina linnan juhlilla ties kuinka monta kertaa. Eikä toisaalta turhaan. Itsenäisyys on varmasti enemmän kuin, mitä osaamme kuvailla: Se on samalla myös vahvaa tunnetta. Itsenäisyys merkitsee vapautta ja oikeutta päättää itse omista asioistamme. Omalle sukupolvelleni vapaus voi tuntua aika itsestään selvyydeltä, vaikka sitä se ei kuitenkaan pitäisi olla. Jos asiaa kysytään vaikka sotiemme veteraaneilta tai vaikka jostain maasta pakolaisena Suomeen tulleille, niin heille vapaus ei varmasti ole mikään itsestäänselvyys. Siksi emme  voi varmasti koskaan kiittää sotiemme veteraaneja liikaa siitä, että ovat vapauden urhoollisuudellaan ja uhrauksillaan lunastaneet!

Ollessani tänään mukana Helsingissä ylioppilaiden itsenäisyyspäivän soihtukulkueessa toi se ainakin itselleni todella hyvän mielen. Onhan ylioppilasliikkeellä kuitenkin ollut historiassamme todella suuri rooli Suomen itsenäistymisprosessissa ja ylipäänsä Suomen ja suomalaisuuden ajatuksen eteenpäin viemisessä. Edeltäjämme ovat tehneet suuren työn, josta tämän päivän ylioppilasliikkeen ja kaikkien nuorten on hyvä lähteä rakentamaan entistä parempaa Suomea! Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Keskustan Opiskelijaliiton viime viikonlopun liittokokous oli todella jännittävä. Näin järjestävän osaston puolesta voi huokaista helpotuksesta, koska kokousjärjestelyt sujuivat vallan mainiosti. Vaikka aina kaiken voi tehdä paremmin, niin kiitosta on kuitenkin tullut muista osastoista. Kokous oli kaikin puolin muutenkin aivan mahtava tapahtuma!

Kokouksen mielenkiintoisin osio oli eittämättä henkilövalinnat ja muut äänestykset sunnuntaina. Puheenjohtajaksi valittiin Juha Iso-Aho lukemin 27–16. Onnittelut Juhalle! Puheenjohtajan vaali oli todella mielenkiintoinen. Liisa Ansala, joka oli toisena ehdokkaana, antoi todella kovan vastuksen. Varapuheenjohtajan vaalissa oli sitäkin tiukempaa. Kieltämättä hieman jännitti, että miten siinä käy. Kisa menikin tiukaksi, sillä lähes kaikki ehdokkaat olivat neljän äänen sisällä toisistaan. Minut valittiin KOL:n toiseksi puheenjohtajaksi. Anna-Kaisa Rinkinen valittiin kahden äänen erolla ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Liittohallituksen varsinaisten jäsenten vaali meni myös aika tiukaksi. Osastostamme vaalissa oli mukana Hekon hallituksen jäsen Riitta-Liisa Kemppainen, joka valittiin hienon kampanjan jälkeen toiseksi varajäseneksi. Liittohallitukseen valittiin varsinaisiksi jäseniksi Jussi Sallinen, Matias Ollila, Antti Kurvinen, Teemu Karttunen, Laura Kantomaa, Tuomas Paasonen. Varajäseniksi valittiin Sami Korpela, Riitta-Liisa Kemppainen, Marjaana Hoikkala ja Hannamari Toiviainen. Haluan vielä kiittää luottamuksesta ja onnitella kaikkia valittuja! Tällä hallituksella on hyvä jatkaa ensi vuoteen!

Lisäksi osastostamme valittiin MSL:n edustajistoon varapuheenjohtajamme Kimmo Kamppari. Parhaimmat  onnittelut vielä Kimmollekin!

Kokous oli muutenkin kaikin puolin mielenkiintoinen. Asiakysymyksistä keskusteltiin todella paljon. Ehkä eniten herätti sosiaalipoliittinen ohjelma, jossa keskustelu perustuloon viittaavasta mallista oli todella runsasta. Hyvä niin. Koulutuspolitiikan puolella puhuttivat monet asiat. Lisäksi kokous teki kannanoton, jossa perätään hallitukselta toimia yliopistojen suhteen. Kannanoton (ja kannanoton opinnonohjauksesta) voitte lukea täältä: http://www.kol.fi/