Sosiaali- ja terveysministeri Hyssälä vieraili tiistaina Vihdissä Keskustan Vihdin kunnallisjärjestön järjestämässä tapahtumassa. Ministeri Hyssälä on herättänyt viiime aikoina etenkin vasemmiston varsin tiukoilla avauksillaan terveydenhoidon uudistamiseen liittyen. Olen silti samaa mieltä Hyssälän kanssa siinä, että nyt on mietittävä kaikkia mahdollisia keinoja uudistusten tekemiseen, sillä pian voi olla liian myöhäistä.  Siksi olikin mielenkiintoista kuulla ministeriä hänen ideoistaan uudistusten suhteen.

Hyssälä puhui myös monista muista sosiaalipoliittisista kysymyksistä, joita on tällä hallituskaudella saatu vietyä eteen päin.  Perhepolitiikassa on saatu tehtyä tukien korotuksissa selvä käänne ylös päin: Monilapsiset perheet tulevat saamaan lapsilisäkorotuksen kolmannelle lapselle (ja siitä eteen päin), joka on todella merkittävä parannus.  Lisäksi yksinhuoltajat saavat 170 euron korotuksen, jonka avulla tätä ennen todella häpeällisen alhaista tukea saadaan nostettua reilusti edes hieman kohtuullisemmalle tasolle.

Kansaneläkkeitä on  kohotettu hallituskaudella 40 euroa. (korotus on tullut lähes kaikille kansaneläkkeen saajille). Lisäksi Keskusta on nyt ajamassa kansaneläkkeen korvaajaksi takuueläkejärjestelmää, jolla turvattaisiin kansaneläkeläisille tulevaisuudessa parempi tulotaso. Eläkeläisten verotusta on lisäksi laskettu  palkansaajien tasolle tämän vuoden alusta lähtien, jolloin tämäkin epäkohta on saadaan korjattua lopullisesti vuoden 2009 alkuun mennessä.

Huolimatta monista hyvistä uudistuksista ja parannuksista, lähes kaikkien kuntien ongelmana tuntuvat olevan  edelleen jatkuvasti todella paljon kasvavat terveydenhoitomenot. Hyssälä peräänkuuluttikin luottamushenkilöiltä tarkkaa taloudenpitoa ja korosti kuntien välistä yhteistyötä: kaikkia kalliita laitteita ei kunnan kannata hankkia yksin ja siten kuntien välillä kannattaisi tehdä yhteistyötä todella paljon. VIhdissä yhteistyöhön on panostettukin, kun ensi vuonna Karkkilan, Nummi-Pusulan ja Vihdin kuntayhtymä Karviainen on aloittaa toiminta toden teolla. Vihdin ei olisi periaatteessa välttämättä tarvinnut lähteä edes vielä mukaan tähän yhtymään, mutta Vihti halusi kuitenkin tähän lähteä huolimattaa siitä, että sen asukasluku ylittää PARAS-hankkeen väestönpohjasuosituksen terveydenhoidossa eli 20000 asukkaan määrän.

Mielestäni on hyvä, että kuntayhteistyötä tehdään. Silti tällaisessa kuntayhtymähankkeessa pitää olla tarkka sen suhteen, että liikaa byrokratiaa ei pääse syntymään, jolloin hyödyt saattavat murskautua kasvavan hallinnon rattaisiin.  Tässä piilee myös yhteistyön ongelma etenkin lyhyellä aikavälillä,

Hyssälä esitti myös monia muita terveydenhoitopalveluiden uudistamiseen liittyviä ratkaisuja, joita kannattaisi mielestäni selvittää. Esimerkiksi kuntien omistamien sairaalatilojen vuokraamista illoiksi yksityisten käyttöön (mikäli kunta niin tahtoisi) ja ns “nettilääkkeiden” kehittämistä sekä muutenkin lääkkeiden saatavuuden parantamista. Lisäksi lääkäripulan ratkaisemiseksi pitäisi saada tehtyä sairaaloiden uudistuksia, joiden avulla saataisiin vapautettua lääkäreiden ja hoitojien aikaa tehokkaammin itse hoitotyöhön. Pääministeri Vanhanen kirjoitti tästä aiheesta Keskustan nettisivuilla

Sosiaaliturvauudistus on tärkeä ja suuri haaste, jossa ministeri Hyssälä on myös paljosta vastuussa.  Hyssälä luonnehti nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää liian jäykäksi ja  hitaaksi palvelemaan ihmisiä nopeasti muuttuvien elämäntilanteiden kanssa. Tämä on mielestäni enemmän kuin totta. Siksi olisikin toivottavaa, että sosiaaliturvaa saataisiin kannustavammaksi, yksinkertiasemmaksi ja tehokkaammaksi: ei ole kenenkään etu että lyhytaikaista työtä ei usein kannata ottaa vastaan, ja että ihmisiä pompotellaan luukulta toiselle.  Lisäksi olisi myös enemmän kuin toivottavaa,  sosiaalityötä tekevien järjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä saataisiin kunnissa kehitettyä. Nämä järjestöt kuitenkin tekevät myös paljon ruohonjuuritason sosiaalityötä, jota ei tällä hetkellä tehdä mielestäni läheskään riittävän paljon.