Menneet uusintavaalit jäivät Vihdissä, Karkkilassa ja Kauniaisissa äänestysaktiivisuuden osalta todella vaisuiksi. Moni äänestäjä protestoi vaaleja jäämällä kotiin. 42 prosentin äänestysaktiivisuus ei siten paljon mairittele. Vaalit eivät tuoneet suuria muutoksia ja eilen julkistettujen tarkistuslaskennan tulokset eivät myöskään tuoneet muutoksia. Ainoa muutos oli Keskustan saama lisäpaikka ja Vihdin puolesta -ryhmän menettämä paikka.  Huolimatta laimeasta äänestysaktiivisuudesta ei Keskustan paikka tullut silti sattumalta, sillä sen verran paljon kampanjointia  Keskustan ehdokkaat tekivät  ympäri Vihtiä. Lisäpaikka oli siten todellinen työvoitto, sillä harvoin kampanjointia tehdään näin erikoisessa tilanteessa. 

Omalta osaltani äänimäärä ei riittänyt valtuustoon, mutta olen silti tyytyväinen ryhmäni kokonaistulokseen sekä siihen, että saimme näissäkin vaaleissa ryhmästämme  alle 30-vuotiaan henkilön valtuustoon Jussi Romsin (29) saadessa taas hienon  äänisaaliin.  

Tuleva valtuustokausi jatkuu täydellä teholla taas vaalien jälkeen. Tällä viikolla oli jo heti tiistaina sivistyskeskuksen infotilaisuus ja nuorisolautakunnan kokous. Ensi viikolla kokoukset jatkuvat myös lautakunnan kokouksella. Syksy tuleekin olemaan politiikan saralla enemmän kuin aktiivinen. Siitä pitää huolen myös kunnan taloustilanne, joka tulee varmasti aiheuttamaan keskustelua.

Tässä vaiheessa kuuluu kuitenkin suuri kiitos kaikille äänestäjille.  Vaikuttamistyö jatkuu edelleen kovalla asenteella!  Pidetään yhteyttä!